Astut kirjastoon.
Etsit sopivan pöydän (jos sellaista edes löytyy) ja istut alas.
Kaivat koneen, kirjat, vihot ja muun sälän laukustasi.
Aloitat hommat.
Siihen se sitten jää.
Tästä eteenpäin mikään ei onnistu.
Tehtävät menevät väärin tai vihon ratkaisuissa on vikaa (valitettavan usein).
Mitään ei tunnu jäävän päähän vaikka tekisit töitä seuraavat 9h. Rasittavinta tässä on kuitenkin se, että sen parin tunnin jälkeen ollaan vieläkin samassa pisteessä. Ihan sama millaisia kikkoja yrittäisi. Pakko vaihtaa siis aihetta ja yrittää uudestaan.
Noup.
Universumi tappelee sinua vastaan.
Jos et olisi siellä kirjastossa, kirjat olisivat lentäneet seinään jo kauan sitten.
Vielä pari tuntia.
Loppujen lopuksi olet saanut aikaan pari puolikasta tehtävää, sivuja sekalaisia muistiinpanoja ja kumiroskaa, joka kuorruttaa kauniin valkoista pöytää.
Pöydän viereinen suihkulähde rasittaa.
Kaikki ottaa päähän.
Ehkä on parasta antaa olla.
Lähdet kirjastosta.
Joinain päivinä tuntuu, ettei mikään onnistu. Kaikki rasittaa, päätä särkee ja ties mitkä määrät opiskelua, tahdonvoimaa ja yrittämistä eivät auta. Kaikista tärkeintä on muistaa, että tällaista sattuu.
Meikän päivä oli tänään tällainen. Ei auta muu, kun yrittää hetken päästä uudestaan. Ehkä myöhemmin ymmärrän paremmin.
Vaikka varmaankin joidenkin mielestä voi olla huvittavaa, että kamppailen sähkömagnetismin kanssa, on se viimeinen asia, johon tällaisissa tilanteissa on keskityttävä. Tyhmää tai ei, se on vaikeaa sinulle ja myös sinä olet ainoa, joka sen sinulle selvittää. Voit vain yrittää parhaasi ja tehdä sillä, mitä pystyt. Rasittavaa toistoa, mutta täyttä totta. Jos kokeessa joku on vaikeaa, niin on se sitä luultavasti muillekin. (Tätä kuulee vähintään 500x, joten pakko yrittää uskoa myös itse).
Rasittavaa on myös kuunnella mahtailua siitä, että "Minähän pääsen minne vaan ihan heittämällä kun olen niin fiksu!" Jos tämä on totta: mahtavaa! Paljon ovia auki ja vaikein vaihe on vain oman paikan löytäminen. Jos tilanne ei ole tämä (niinkuin suurimmalle osalle meistä): kaikki ok! Kaikki aloittavat jostain. Joku on opiskellut jo useamman kuukauden ja ymmärtää jo paljon. Joku on aloittanut vuoden vaihteessa ja joku on hakenut jo useamman kerran. Silti. Kaikilla on yhtä suuri mahdollisuus päästä sisään. Ei ole kenellekään edullista rehennellä ja työntää muita alas. Jos joku pyytää apua, niin auta parhaasi mukaan. Opit luultavasti asian vielä paremmin kun selität sen toiselle.
Auttaminen ei ole ikinä itseltä pois.
Ensimmäistä kertaa hakevana otan mielelläni kaiken mahdollisen avun vastaan ja kuuntelen niin opiskelijoiden kuin muiden hakijoidenkin neuvoja. Teen tätä ensimmäistä kertaa ja se pelottaa. Pelottaa itse asiassa jalat alta melkein joka päivä. Vasta H-hetkellä tilanteen vakavuuden oikeasti ymmärtään. Olen vielä onnellisen tietämätön ja naiivi.
Huomenna vuorossa orgaaninen kemia.
Todella kevyt parin tunnin sessio funktionaalisista ryhmistä ja hiilirungoista.
Synttäreinä en missään nimessä edes yritä ymmärtää fysiikkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti